Kiinaan tulo kävi kivuttomasti, vaikka jouduttiinkin seisomaan ulkona 15 asteen pakkasessa raja-asemalla ja vastailemaan kiinalaisen virkaintoilijan kysymyksiin: Onko ensimmäinen kerta Kiinassa? Milloin olit ensimmäistä kertaa? Nimesi? Mihin olet menossa? Onko passi uusi? Ja Lauralta kysyttiin oliko edellä mennyt henkilö (Ari) kaverisi. Ja kysymyksiin vastattiin tietenkin selkä suorana ja lakki kourassa.
Erlian on pieni rajakaupunki Kiinan puolella, jossa ei ole hirveästi tekemistä, mutta ihmiset ovat sitäkin ystävällisempiä.
Saavuttuamme bussiasemalle saimme kuulla, että busseja ei mene Pekingiin lumen ja jään takia, joten lähdimme etsimään juna-asemaa lippujen toivossa. Kielimuurin takia emme saaneet lippuja ominpäin, mutta onneksi löysimme miehen joka puhui vähän englantia ja hänen avustuksellaan saimme liput Hohhotin kautta Pekingiin seuraavaksi päiväksi. Itse yrittäessämme lippuja meille vaan todettin, että seuraava juna lähtee Pekingiin sunnuntaina ja lipunostopäivä oli tiistai.
Ihmiset kaupungissa olivat erittäin ihmeissään länsimaalaisista, ilmeisesti tänne ei kukaan jää yöksi ellei ole pakko. Ravintolassa käyntikin herätti kiinnostusta ja tarjoilija joka osasi vähän englantia sai aplodit muilta ravintolassa istuvilta. Ruokien tilauksen jälkeen meille ostettiin viereisestä pöydästä kokikset ja silloin olo oli todella tervetullut. Ennen ravintolasta poistumista ostimme viereiseen pöytään oluet vastalahjaksi ja voi sitä kumartelun sekä kiittelemisen paljoutta, hyvä että edes päästiin ravintolasta pois.
Loppuilta menikin seuraavaan matkustuspäivään valmistautuessa.
 |
| kiinalainen aamupala: dumplingseja ja riisilientä |
Aamupalan jälkeen oli edessä ensimmäinen kokemus kiinalaisesta junasta. Kymmenen tunnin paikallisjuna Erlianista Hohhotiin oli loppumatkasta järkyttävän likainen ja savuinen. Vaunuissa oli tupakkapaikat, mutta käytännössä jokainen poltti missä lystäsi, ja roskat lensivät kiinalaiseen tapaan surutta lattialle (esimerkkinä suloinen pikkutyttö joka söi perheensä kanssa auringonkukan siemeniä ja aikansa mutusteltuaan sylki sulamattomat kuorenpalaset jonnekin käytävän suuntaan). Kanssamatkustajat tuijottivat meitä hyvin avoimesti ja suoraan, mutta kuitenkin hyvin ystävällisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti