Shanghai

11. - 14. 11.

Pekingistä Shanghaihin välinen matka kuljettiin luotijunalla, parhaimmillaan 303 kilometriä tunnissa. Tämä oli ehdottomasti reissumme hienoin juna ja ainakin tähän mennessä ainut joka on ollut myöhässä. Kiitos kahden ja puolen tunnin myöhästymisen, saavuttuamme perille oli jo pimeää, mutta onneksi metrolla pääsi lähelle hostellia.

Shanghaissa vaelleltiin kaupungilla ihmetellen suuren maailman meininkiä. Ostoskadulla oli vilinää ja tapahtumaa vaikka kuinka; ihmisiä tanssimassa ja laulamassa karaokea ja jos katu tuntui liian pitkältä kävellä, saattoi hypätä päästä päähän ajavan sähköjunan kyytiin. Kävimme kaupungin korkeimmassa rakennuksessa (World Financial Center) katselemassa vähän propagandavideoita joiden jälkeen meidät kiidätettiin supernopealla hissillä ylemmissä kerroksissa sijaitsevan luksushotellin ohi sadannessa kerroksessa sijaitsevalle näköalatasanteelle. Näkymät olivat hienot, valitettavasti vain kovin pitkälle ei nähnyt kaupungin päällä leijuvan harmauden ansiosta. Kuuluisaa näkymää Bundilta käytiin muiden turistien kanssa katselemassa sekä päivällä että iltavalaistuksessa (kuvat alimpana).

sivukujilla

siesta puistossa

World Financial Centerin näköalakerros

kuin leluautoja leikkimatolla

sadannesta kerroksesta näkyi hyvin kaupungit saasteet

Peking

8. - 11. 11.

Tämä oli meidän toinen kertamme Pekingissä. Ensimmäistä kertaa kävimme Kiinassa syksyllä 2009 ja silloin tuli käytyä nuo "pakolliset" turistinähtävyydet: Kielletty kaupunki ja Kiinan muuri. Joten tällä kertaa vierailumme tässä kiireisessä ja ylisaasteisessa kaupungissa oli oikein rento ja mukava kokemus.

Vuokrasimme polkupyörät ja kiertelimme kaupunkia kaikessa rauhassa. Onnistuimme jopa löytämään erittäin hyvää ruokaa, mikä meiltä ei täysin onnistunut edellisellä Kiinan reissulla. 

Tällä kertaa meidän ainoa turistikohteemme oli Beihai Park. Itse puiston pääsylippu ei maksanut turhan paljon, mutta sisällä oli paljon eristettyjä kohteita, temppeleitä ja valkoinen stupa, jonne piti ostaa uusi pääsylippu. Lippukiristyksestä huolimatta mukava kiinalainen puisto polkuineen ja portaineen.

Illalla pyöräiltiin Night Marketille herkuttelemaan kaikenmaailman ötököillä ja sulalla sokerilla kuorrutetuilla hedelmillä ja hunajajugurtilla ja.. Ihastelemaan iltavaloja!

pyöräkaistat olivat mukavan leveitä

mielenkiintoisen muotoinen talo tuli vastaan

Beihai Park

tuonne kiivettiin kun viimeksi oltiin Pekingissä!

Night Marketin ötökkävalikoimaa

Kielletyn kaupungin sisäänkäynti iltavalaistuksessa

Welcome to China

Erlian 6. - 7. 11.

Kiinaan tulo kävi kivuttomasti, vaikka jouduttiinkin seisomaan ulkona 15 asteen pakkasessa raja-asemalla ja vastailemaan kiinalaisen virkaintoilijan kysymyksiin: Onko ensimmäinen kerta Kiinassa? Milloin olit ensimmäistä kertaa? Nimesi? Mihin olet menossa? Onko passi uusi? Ja Lauralta kysyttiin oliko edellä mennyt  henkilö (Ari) kaverisi.  Ja kysymyksiin vastattiin tietenkin selkä suorana ja lakki kourassa.

Erlian on pieni rajakaupunki Kiinan puolella, jossa ei ole hirveästi tekemistä, mutta ihmiset ovat sitäkin ystävällisempiä.

Saavuttuamme bussiasemalle saimme kuulla, että busseja ei mene Pekingiin lumen ja jään takia, joten lähdimme etsimään juna-asemaa lippujen toivossa. Kielimuurin takia emme saaneet lippuja ominpäin, mutta onneksi löysimme miehen joka puhui vähän englantia ja hänen avustuksellaan saimme liput Hohhotin kautta Pekingiin seuraavaksi päiväksi. Itse yrittäessämme lippuja meille vaan todettin, että seuraava juna lähtee Pekingiin sunnuntaina ja lipunostopäivä oli tiistai.

Ihmiset kaupungissa olivat erittäin ihmeissään länsimaalaisista, ilmeisesti tänne ei kukaan jää yöksi ellei ole pakko. Ravintolassa käyntikin herätti kiinnostusta ja tarjoilija joka osasi vähän englantia sai aplodit muilta ravintolassa istuvilta. Ruokien tilauksen jälkeen meille ostettiin viereisestä pöydästä kokikset ja silloin olo oli todella tervetullut. Ennen ravintolasta poistumista ostimme viereiseen pöytään oluet vastalahjaksi ja voi sitä kumartelun sekä kiittelemisen paljoutta, hyvä että edes päästiin ravintolasta pois.

Loppuilta menikin seuraavaan matkustuspäivään valmistautuessa.

kiinalainen aamupala: dumplingseja ja riisilientä

Aamupalan jälkeen oli edessä ensimmäinen kokemus kiinalaisesta junasta. Kymmenen tunnin paikallisjuna Erlianista Hohhotiin oli loppumatkasta järkyttävän likainen ja savuinen. Vaunuissa oli tupakkapaikat, mutta käytännössä jokainen poltti missä lystäsi, ja roskat lensivät kiinalaiseen tapaan surutta lattialle (esimerkkinä suloinen pikkutyttö joka söi perheensä kanssa auringonkukan siemeniä ja aikansa mutusteltuaan sylki sulamattomat kuorenpalaset jonnekin käytävän suuntaan). Kanssamatkustajat tuijottivat meitä hyvin avoimesti ja suoraan, mutta kuitenkin hyvin ystävällisesti.

retki Semi-Gobille

29. - 31. 10.

Vaikka Ulan Bator on aika kamala kaupunki, kaikki Mongolian turismi kulkee sitä kautta. Retkien järjestäminen ympäri maaseutua on suuri bisnes, johon osallistuvat sekä kaikki hostellit että erilaiset matkatoimistot. Tulikin jo mainittua, että off seasonin aikaan retket tuppaavat olla kalliita, koska turisteja on vähemmän ja retkien hinnat riippuvat mukaan lähtiöiden määrästä. Mitä enemmän porukkaa, sen halvempi päivähinta. Me haaveiltiin kymmenen päivän retkestä Gobin autiomaahan, jonka hinta kahdestaan olisi ollut noin 95 dollaria/päivä/henk., kun taas viidellä hengellä hinta olisi tippunut 55 dollariin/päivä/henk. Aikamoinen hintaero. Ja silti aika kallista.

Saimmekin kulutella aikaa odotellessa retkiseuraa ja väliin tuli vielä edellä mainittu mahatautikin, jonka jälkeen ei hirveästi huvittanut lähteä parin viikon retkelle. Lyöttäydyimmekin siis yksiin irlantilais-australialaisen pariskunnan kanssa ja lähdimme kolmeksi päiväksi Semi-Gobille (alue Gobin autiomaan pohjoisosassa; ei aivan hiekka-aavikkoa, mutta jo erittäin karua seutua). Tämä retki oli 60 dollaria/päivä/henk. Me maksettiin Mongolian tugrugeissa, eli kokonaisuudessaan hinnaksi tuli meiltä kahdelta noin 290 euroa (504 000 tugrugia).

Ensimmäisenä päivänä mahtava autokuskimme tuli aamulla hakemaan meidät hostellilta ja ajoimme kaupungin itäpuolella parin tunnin ajomatkan (54 km) päässä sijaitsevalle Tsingis Khanin muistomerkille. Keskelle ei mitään (oletetusti paikalle, mistä Tsingis Khan löysi kultaisen ruoskansa) rakennettu muistomerkki on 40 metriä korkea patsas Tsingis Khanista ratsailla. Patsas on ruostumatonta terästä ja tarkoituksella suunnattu katsomaan etelään kohti Kiinaa. Patsaan jalustana toimivassa rakennuksessa on pari aiheeseen liittyvää museota, sekä ravintola ja matkamuistomyymälä. Turistit pääsevät hissillä Khanin hevosen päähän rakennetulle näköalatasanteelle ihailemaan maisemia, sekä tiertysti poseeraamaan valokuvaan itse Tsingis Khanin kanssa.

muistomerkin parkkipaikka, ei näkynyt muita turisteja

Muistomerkin jälkeen saimme istua koko loppu päivän autossa, kun ajoimme takaisin päin ja Ulan Batorin länsipuolelle Semi-Gobille. Mongolian tieverkosto on järjestään erittäin huonossa kunnossa, mikä hidastaa matkantekoa, ja saimme nauttia myös laajoille aroille muodostuneista hiekkapätkistä. 

harvinaisen hyväkuntoinen tienpätkä

Saavuimme isäntäperheemme jurttaleirille juuri ajoissa ihailemaan auringonlaskua. Meille oli pystytetty oma jurtta (huopatalo! Laura oli tästä hyvin innoissaan), jossa siis nukuimme kaksi yötä. Isäntämme, vanhempi pariskunta, pitivät meistä oikein hyvää huolta; lämmittivät jurtan kaminalla, tarjosivat runsaasti hyvää ruokaa ja olivat hyvin kiinnostuneita meistä ja kyselivät paljon ja vastasivat meidän kysymyksiimme (autokuskimme toimiessa tulkkina huonolla englannillaan mutta sitäkin suuremmalla innolla). Pihapiirissä olisi riittänyt katseltavaa ja hämmästeltävää ilmankin seuraavaksi päiväksi järjestettyä ohjelmaa. Maisemat olivat lumoavat, pelkkää tyhjyyttä kaukaisuudessa kohoaviin vuoriin saakka. Perheellä oli paljon eläimiä; vuohia, lampaita, hevosia, kameleita, lehmiä ja pari koiraa. Aitauksia ja hihnoja ei paljon käytetty. Eläimet tulivat ja menivät meidän mielestä oman mielensä mukaan, mutta luultavasti perhe oli kyllä aina tietoinen eläintensä olinpaikasta.

meidän jurtta ulkoa..

..ja sisältä

tyylikkäin vessa ikinä, josta oli maailman parhaat maisemat

vuohet ja lampaat laiduntamassa

hevoset pihapiirissä

Toisena päivänä lähdimme aamupalan jälkeen vanhan isäntämme ohjastamana kameliratsastukselle. Alkuun hieman jännitti kameleiden koko, mutta pian leppoisa askellus rentoutti ja pääsi nauttimaan maisemista. Olimme molemmat ensimmäistä kertaa kamelin kyydissä ja pidimme kokemuksesta todella paljon! Jalat ja takapuoli kyllä jumiutuivat, vaikka kyydissä istuessa ei tarvinnutkaan tehdä yhtään mitään, tai ehkä juuri sen takia.

Kameliratsastuksen jälkeen söimme lounasta ja kävimme kävelemässä lähimaastossa. Sitten oli vuorossa hevosratsastus. Nyt oppaaksi lähti nuorempi isäntä ja alkuun menimme kaikki yhdessä kasassa narun päässä. Ryppäässä ravaaminen oli jännittävää. Jonkun aikaa ratsastettuamme käännyimme takaisin päin ja pääsimme itse ohjastamaan hevosia. Laukan aikana vauhti yltyi hurjaksi, mutta onneksi hevoset olivat mongolialaisen pieniä ja satulasta sai pidettyä hyvin kiinni! Tämä kokemus vahvisti Lauran halua pitäytyä hevosharrastuksessaan issikoissa ja Arin halua pitäytyä hevosharrastuksesta. Mutta ei todellakaan huono kokemus ja olemme molemmat iloisia että pääsimme ratsastamaan. Tosin kamelit olivat kivempia.

"naapurit"

Toisen päivän iltana autokuskimme/tulkkimme/valokuvaajamme opetti meitä pelaamaan perinteisiä vuohen/lampaan nilkkaluilla pelattavia pelejä. Luissa on neljä sivua, jotka kuvaavat hevosta, kamelia, vuohta ja lammasta, ja niitä heitellään kuin noppia. Me kokeiltiin jopa kolmea erilaista peliä näillä luilla.

Kolmantena päivänä lähdimme aamupalan jälkeen ajelemaan kohti Hustai National Parkia. Tämä luonnonpuisto on ainoa paikka, missä on enää villejä Przewalski-hevosia. Piiiitkän hiekkatien ja muutaman minuutin kävelyn jälkeen pääsimme melko lähelle näitä hevosia. Ne eivät tuntuneet välittävän meistä suuresti, mutta pitivät kyllä määrätietoisesti tietyn välimatkan.

Ennen kuin pääsimme takaisin hostellille, koimme illansuussa Ulan Batorin laitamilla vielä jännittäviä hetkiä, kun autostamme puhkesi rengas ja kuski vaihtoi sen tien reunassa. Me ihmettelimme maailmanlopun maisemia jotka syntyivät laskevan auringon, kaupunkia peittävän saastesumun ja kaahaavien autonromujen yhdistelmästä. Parhaimmillaan kahden kaistan tiellä oli neljä autoa vierekkäin: kaksi autoa ohittamassa pikkukuormuria eri puolilta ja samaan aikaan vastaan tuleva auto.

kaupunki piilossa saastepilven alla

säilykepurkki? (kuski selitti merkin kieltävän tien ulkopuolella ajamisen)

Special thanks to John and Penny for some of the camel and horse riding pictures!